Sivut

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Auringossa pidettiin paneeli työelämästä

Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset kokoontuivat tiistaina 27.10. koulumme Sydämeen kuuntelemaan, kun neljä vierailijaa kertoi työelämästä ja omakohtaisista kokemuksistaan. Vierailijat olivat opettaja Mukhtar Abib, oikeustieteiden ylioppilas Aleksi Hokkanen, laborantti ja kirjailija Nura Farah sekä tietojärjestelmätestaaja Abdirizak Ali. Osa kertoi työelämän vaatimuksista erityisesti maahanmuuttajataustaisen henkilön näkökulmasta.

Mukhtar Abibilla on alkamassa 26. vuosi Suomessa. Hän muutti Suomeen ilman vanhempia tai koulutusta. Kouluttauduttuaan Mukhtar toimi tulkkina Helsingin Sosiaali- ja terveysvirastolla, jonka jälkeen hänestä tuli somalin kielen opettaja. Hän on opettanut koulussamme nyt 1,5 vuotta.

Aleksi Hokkanen kävi peruskoulun Roihuvuoressa, eikä koulu silloin oikein kiinnostanut. Lukiossa hän päätti hakea oikeustieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan. Ensimmäisellä kerralla ei onnistanut. Armeijan jälkeen Aleksi työskenteli K-Marketissa, ja kertoi sen opettaneen paljon työnteosta. Sitten koitti aika hakea uudestaan oikeustieteelliseen. Hän luki kymmenen viikon ajan kokopäiväisesti pääsykokeisiin, ja se tuotti tulosta. Nykyään Aleksi työskentelee avustajana asianajotoimistossa.

Nura Farah muutti perheensä kanssa Suomeen vuonna 1993. Hän oppi suomea kuvien avulla. Koulussa kiusaajat kutsuivat häntä neekeriksi. 10-luokka oli Nuran pelastus, koska kiusaajat lähtivät, ja hän sai parannettua keskiarvoaan. Lukion jälkeen hän haki labrakouluun ja pääsi sisään. Hän tutkii hullun lehmän tautia sekä lintu- ja sikainfluenssaa ja on pienen pojan äiti. Lopuksi hän sanoo: "Asiat muuttuvat paremmiksi vaikka sinua kiusattaisiin".

Abdirizak Ali kertoi, että hänen elämänsä suunta muuttui vuonna 1990. Hän lähti Somaliasta sotaa pakoon. Suomeen tullessaan hänellä ei ollut koulutusta eikä hän osannut kieltä. Abdirizak sopeutui yhteiskuntaan, opiskeli Eiran aikuislukiossa ja oli töissä Soneralla ja Saunalahdella. Hän on valmistunut diplomi-insinööriksi ja rakentaa nykyään potilasmonitoreita GE Healthcarella.
Hän toteaa vielä, että olemme onnekkaita, kun saamme opiskella. Sitten hän vielä kehottaa kaikkia: "Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja opiskelkaa!"

Lopussa Maritta tiivistää vieraiden sanoman: "Tee paljon töitä tavotteidesi eteen, ole kunnianhimoinen ja löydä omat vahvuutesi."

Tämän jälkeen oppilaat saivat esittää kysymyksiä, ja keskustelu jatkui vielä hetken.


Teksti: Maria
Haastattelun muistiinpanot: Maria ja Sofia
Kuva: Maria