Sivut

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

9.-luokkalaisten Oktoberfest

Oktoberfestiä on vietetty Münchenissä jo vuodesta 1810. Enismmäistä juhlaa vietettiin kuninkaallisten häiden kunniaksi. Juhlasta muodostui perinne, ja sitä juhlitaan joka vuosi syyskuun ja lokakuun vaihteessa. Oktoberfestiin kuuluvat monenlaiset perinteiset saksalaiset herkut, ja parin viikon aikana ympäri Müncheniä järjestetään paljon ohjelmaa.
 
Marraskuun alussa yhdeksäsluokkalaiset saksanlukijat viettivät riemukasta Oktoberfest-juhlaa. Luokassa soi veikeä saksalainen juhlamusiikki ja hieno tarjoilu toi juhlatunnelmaa. Oli hotdog-sämpylöitä bratwurstin kera, perunasalaattia, Prezel-rinkeleitä, omenapiirakkaa ja luumuja, joten kaikki saivat syödä vatsansa täyteen. Oppilaat pääsivät maistamaan myös perinteistä hapankaalia.

Syömisen ja musiikin ohella opettajat olivat järjestäneet hauskan yllätysohjelmanumeron. Oppilaat jaettiin ryhmiin, ja kunkin tehtävänä oli sanomalehtiä ja teippiä käyttämällä askarrella jollekin ryhmäläiselle miehen juhlapuvustukseen kuuluvat Lederhoset, eli suomeksi nahkahousut. Seitsemäsluokkalaiset saivat sitten äänestää voittajan. Kisa oli hauska ja kaikilla oli hieno lopputulos.

Täältä voit sukeltaa ysiluokkalaisten juhlatunnelmaan.

Teksti: Pihla ja Maria
Kuvat: kuvausryhmä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.