Sivut

perjantai 30. lokakuuta 2015

Michael Myers voitti pukukisan!

 
 
Kuva: Jimi

 

Makwan Amirkhani: "Kiusaamiselle iso EI!"

Eilen koulullamme oli yllätysvieraita. Pohjanmaalla lapsuutensa asunut UFC-ottelija Makwan Amirkhani kertoi Aurinkokoulun yläluokkalaisille omasta nuoruudestaan ja urastaan. Hän puhui nuorille monista asioista, joiden tarkoituksena oli toimia varoittavina esimerkkeinä.

Hän haluaa kertoa asioistaan, jotta nuorien ei tarvitsisi käydä samanlaisia asioita läpi, joita hän on aikoinaan käynyt. 

Kertomuksensa päätteksi Makwan otti koko yleisön kanssa selfien ja jakoi nimmareita sekä yhteiskuvia. Hyvien asioiden puolesta oli puhumassa myös vanhempi konstaapeli Susanna Mara.

Teksti: Jimi
Kuva: Makwan Amirkhani

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

3E:n kuvataideprojektit

Nykyinen 3E teki viime keväänä kaksi mielenkiintoista projektia.
Toinen projekteista toteutettiin Stoassa Itäkeskuskessa. Luokka jakaantui kahtia kahteen pajaan. Toisessa pajassa oppilat päästivät mielikuvituksen valloilleen ja muotoilivat savesta oman mielikuvitushahmon. Hahmolle tehtiin myös kaveriksi jokin esine.
Toisessa pajassa päästiin kehittelemään rakennus pienlavasteeksi. Sille tehtiin myös sopiva valaistus.

"Siellä oli tosi kivaa! Pääsisimmepä uudelleen"



 


Toisen projektin tarkoituksena oli luoda iPadin säilytyslaatikolle uusi muoto. Laatikoista kehtiteltiin uusi esine ja sitä tuunattiin kierrätysmateriaaleilla.




Teksti: Pihla
Kuvat: Tiina-ope